Tänä syksynä olen löytänyt uuden koukuttavan tavan seurata kiekkoa. Olen pelannut IS:n liigapörssiä. Paitsi että siinä mitellään kaikkien joukkueen tehneiden kesken, on meillä ollut kolmen työkaverin kesken Kimppa jossa olemme käyneet omaa erittäin vakavahenkistä taisteluamme. Liigapörssi jakautuu neljään runkosarjajaksoon + playoffeihin ja jokaiseen jaksoon ostetaan joukkueeseen uudet pelaajat.
Eka jakso ei mennyt kaksisesti: sijoitukseni koko pörssissä oli noin sijalla 23 000 (joukkueita on kaikkiaan noin 50 000) ja työpaikan kimpassa jäin jumboksi. Aloittelijan virheitä: myin pelaajia liian nopeasti pois jos muutamaan peliin ei ollut kertynyt pisteitä. Samoin seurasin liian huonosti loukkaantuneiksi merkityiden pelaajieni tilannetta ja vaihdoin heitä liian hätiköiden uusiin: loukkaantuminen ei kuitenkaan yleensä kestänyt kuin 1-2 kierrosta ja vaihdot osoittautuivat lähes aina epäonnistuneiksi.
Mutta kakkosjaksoon sain kasattua joukkueen, johon luotan kuin vuoreen:
Hyökkäys:
Teemu Ramstedt (HIFK): liigan tällä hetkellä parhaan hyökkäystrion (Ramstedt, Ahtola, Granlund) sentteri. Siihen nähden liigapörssissä hinnaltaan aliarvostettu. Odotan joukkueeni parasta pistemiestä.
Shayne Toporowski (Saipa): Vaikka Saipa on liigan huonoin joukkue, on jonkun sielläkin pakko maalit tehdä. Valtavasti peliaikaa ja vastuuta = takuuvarmasti pistepörssin kärkinimiä.
Vili Sopanen (Pelicans): Oli toissakautena liekeissä Matias Lopin ketjukaverina, mutta tehot hiipuneet – kuitenkin hyvä kiekollinen hyökkääjä, potentiaalia korkealle jos valmentaja Toivola saa joukkueen pelin muuten kuntoon.
Puolustus:
Branislav Mezei (Blues): Taustatilastot kertovat kyseessä olevan järeä puolustava pakki, joka osaa myös laukoa. Juuri sitä mitä Blues tarvitsikin.
Jussi Timonen (Kalpa): Nuorempi Timonen täydentää joukkuetta hyvänä peruspakkina.
Maaliin:
Iiro Tarkki (Blues): Varmaotteinen torjuja. Ei ole vielä noussut huippukuntoonsa, mutta oli silti ykkösjakson parhaita veskareita.
Näillä siis mennään.
tiistai, marraskuu 03, 2009
keskiviikko, lokakuu 28, 2009
Saunaan munasillaan!
Aarnion Antin* pohdinta, pitääkö uimahallin saunaan kaikkien mennä munasillaan, kirvoitti pohtimaan maahanmuuttajakysymystä vähän laajemmin. Pohjimmiltaanhan tuossakin kysymyksessä on valintatilanne sen välillä harjoitetaanko integrointiin vai eristämiseen perustuvaa linjaa. Ensimmäiseen kuuluu samat lait, asetukset ja pelisäännöt kaikille. Kunhan kaikki maassa noudatettavat säännöt tulevat noudatetuiksi, voidaan ylläpitää omia kulttuurisia traditioita. Mutta on aivan selvää että monista "omista" asioista on ulkosuomalaisten silloin luovuttava.
Toinen - ja minun mielestäni ei-kannatettava linja - on se, jolla usein hyvää tarkoittaen kuvitellaan rikastutettavan yhteiskuntaa antamalla kaikkien kukkien kukkia. Jaetaan maahantulijoille pelkkiä oikeuksia Suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta ei edellytetä heiltä itseltään minkäälaista sopeutumista siihen. Tähän kuuluu lievimmillään oikeus pitää uikkareita yleisissä saunoissa, rankemmin siinä katsellaan läpi sormien - monikulttuurisuuden nimissä - muun muassa naisten alistamisen perinteiden jatkamista. (Pakolaistaustaisia) maahanmuuttajia asutetaan vain tietyille alueille, jonne heille järjestetään kaikenlaista tekemistä - keskenään. Meillä alkaa jo olla kouluja, joissa he eivät juurikaan kohtaa kantaväestön edustajia. Tällaisissa suljetuissa yhteisöissä alkaa olla hyvin vaikeaa omaksua maan tapoja ja kulttuuria siinä määrin, että voisi tavoitella itsellistä elämisen tasoa kunnollisine työurineen jne.
Maassa maan tavalla ei itse asiassa ole mikään tyhjä klisee, vaan varsin oivallinen nyrkkisääntö. Kaikkien ryhmien edustajat, jotka muuttavat toiseen maahan joutuvat luopumaan osasta entistään, ja sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja sen pelisääntöihin, säilyttäen toki sen sisällä osan omaleimaisuudestaan, mutta vain sen osan mikä on mahdollista säilyttää yhteisten pelisääntöjen sisällä. Näin on ollut Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten kohdalla ja tuo on ollut periaate myös Ruotsin suhtautumisessa maahantulijoihin. Suomessa vain on uudempi ja vieraampi asia, että tänne ylipäätään muilta seuduilta oltaisiin tulossa. Tähän astihan muuttoliikkeiden suunta on historiassa ollut Suomesta poispäin.
* Aarnion Antilla en tarkoita nyt sitä Oulun Kärppien taklaajahirmua. Täsmennys kun suurimmalta osin kiekkoaiheisesta blogista on kyse.
Toinen - ja minun mielestäni ei-kannatettava linja - on se, jolla usein hyvää tarkoittaen kuvitellaan rikastutettavan yhteiskuntaa antamalla kaikkien kukkien kukkia. Jaetaan maahantulijoille pelkkiä oikeuksia Suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta ei edellytetä heiltä itseltään minkäälaista sopeutumista siihen. Tähän kuuluu lievimmillään oikeus pitää uikkareita yleisissä saunoissa, rankemmin siinä katsellaan läpi sormien - monikulttuurisuuden nimissä - muun muassa naisten alistamisen perinteiden jatkamista. (Pakolaistaustaisia) maahanmuuttajia asutetaan vain tietyille alueille, jonne heille järjestetään kaikenlaista tekemistä - keskenään. Meillä alkaa jo olla kouluja, joissa he eivät juurikaan kohtaa kantaväestön edustajia. Tällaisissa suljetuissa yhteisöissä alkaa olla hyvin vaikeaa omaksua maan tapoja ja kulttuuria siinä määrin, että voisi tavoitella itsellistä elämisen tasoa kunnollisine työurineen jne.
Maassa maan tavalla ei itse asiassa ole mikään tyhjä klisee, vaan varsin oivallinen nyrkkisääntö. Kaikkien ryhmien edustajat, jotka muuttavat toiseen maahan joutuvat luopumaan osasta entistään, ja sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja sen pelisääntöihin, säilyttäen toki sen sisällä osan omaleimaisuudestaan, mutta vain sen osan mikä on mahdollista säilyttää yhteisten pelisääntöjen sisällä. Näin on ollut Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten kohdalla ja tuo on ollut periaate myös Ruotsin suhtautumisessa maahantulijoihin. Suomessa vain on uudempi ja vieraampi asia, että tänne ylipäätään muilta seuduilta oltaisiin tulossa. Tähän astihan muuttoliikkeiden suunta on historiassa ollut Suomesta poispäin.
* Aarnion Antilla en tarkoita nyt sitä Oulun Kärppien taklaajahirmua. Täsmennys kun suurimmalta osin kiekkoaiheisesta blogista on kyse.
lauantai, lokakuu 17, 2009
Management by Perkele toimii
Pari viime aikoina mieleen noussutta kiekkoaiheista huomiota;
Kun katsoo SM-liigajoukkueiden ja Suomen maajoukkueen menestystä 2000-luvulla, vaikuttaisi siltä että humanistivalmentajat häviävät kirkkaasti kovan linjan kolleegoilleen. Tämän hetken SM-liigassa surkeimpana esimerkkinä on Hannu Aravirran valmentama Jokerit. Jokereilla on melkoinen tappioputki päällä ja ennen viimeisintä Ässät-peliä Aravirta vei jenginsä hengenkohotustilaisuuteen keilaamaan. No, Ässät pisti Jokereita turpiin 4-0. Olisiko Raimo Summanen tai Hannu Jortikka vienyt laiskasti ja haluttomasti pelailevia miehiä keilaamaan? Olisivat luultavasti pistäneet perjantaina matsin jälkeen pojat kävelemään Porista kotiin. Mitähän Aravirta aikoo seuraavaksi tehdä jos voittoja ei tule? Viedä Jokeripojut raveihin tai kylpylään?
Aravirta on sivistynyt ja osaava mies. Hän on vienyt päävalmentajana maajoukkueenkin useamman kerran arvokisafinaaliin - ja hävinnyt sen aina. Olen alkanut kallistua sille kannalle, että suomalaiset urheilijat taistelevat paremmin silloin kun heitä koutsaa mies, jonka eteen heitä hävettää mennä jos ovat löysäilleet pelissä. Arvavirta, Matti Alatalo, Sakari Pietilä ja Alpo Suhonen ovat varmasti kaikki mukavia ja asiantuntevia urheilumiehiä, mutta huippumenestys on heitä karttanut. Summanen, Jortikka ja Dufva ovat tiukkoja ja vaativia mutta myös tuloksekkaita. Heihin ei pidä rinnastaa Juhani Tammista, jonka riehuminen menee jo täysin överiksi.
***
Tyhjän kukkaron diktatuuri näyttäisi toimivan ainakin siltä kantilta, että joukkueisiin hankittavat vahvistukset ovat ihan oikeasti vahvistuksia. Scouttaamiseen on siis nähty selvästi enemmän vaivaa eikä pelaajia ole hankkia roiskittu "kokeeksi". Erityisesti tämä on pätenyt ulkomaalaishankintoihin: Anderssomit, Rosat, Petruzalekit, Morrisonit ja Clarkit ovat nyt selvästi joukkueidensa parhaimmistoa. Näin pitää ollakin. Toisaalta on sitten esim. Jokerit, joka on osin pilannut alkukauttaan nurkkapatriotismillaan. Mitä muuta Harkimon ilmoitus "ulkomaalaisia ei hankita" muka käytännössä merkitsee kuin sitä, ettei isopalkkaisten suomalaispelaajien tarvitse jatkossakaan antaa kaikkeaan koska oma pelipaikka ei ole uhattuna?
Kun katsoo SM-liigajoukkueiden ja Suomen maajoukkueen menestystä 2000-luvulla, vaikuttaisi siltä että humanistivalmentajat häviävät kirkkaasti kovan linjan kolleegoilleen. Tämän hetken SM-liigassa surkeimpana esimerkkinä on Hannu Aravirran valmentama Jokerit. Jokereilla on melkoinen tappioputki päällä ja ennen viimeisintä Ässät-peliä Aravirta vei jenginsä hengenkohotustilaisuuteen keilaamaan. No, Ässät pisti Jokereita turpiin 4-0. Olisiko Raimo Summanen tai Hannu Jortikka vienyt laiskasti ja haluttomasti pelailevia miehiä keilaamaan? Olisivat luultavasti pistäneet perjantaina matsin jälkeen pojat kävelemään Porista kotiin. Mitähän Aravirta aikoo seuraavaksi tehdä jos voittoja ei tule? Viedä Jokeripojut raveihin tai kylpylään?
Aravirta on sivistynyt ja osaava mies. Hän on vienyt päävalmentajana maajoukkueenkin useamman kerran arvokisafinaaliin - ja hävinnyt sen aina. Olen alkanut kallistua sille kannalle, että suomalaiset urheilijat taistelevat paremmin silloin kun heitä koutsaa mies, jonka eteen heitä hävettää mennä jos ovat löysäilleet pelissä. Arvavirta, Matti Alatalo, Sakari Pietilä ja Alpo Suhonen ovat varmasti kaikki mukavia ja asiantuntevia urheilumiehiä, mutta huippumenestys on heitä karttanut. Summanen, Jortikka ja Dufva ovat tiukkoja ja vaativia mutta myös tuloksekkaita. Heihin ei pidä rinnastaa Juhani Tammista, jonka riehuminen menee jo täysin överiksi.
***
Tyhjän kukkaron diktatuuri näyttäisi toimivan ainakin siltä kantilta, että joukkueisiin hankittavat vahvistukset ovat ihan oikeasti vahvistuksia. Scouttaamiseen on siis nähty selvästi enemmän vaivaa eikä pelaajia ole hankkia roiskittu "kokeeksi". Erityisesti tämä on pätenyt ulkomaalaishankintoihin: Anderssomit, Rosat, Petruzalekit, Morrisonit ja Clarkit ovat nyt selvästi joukkueidensa parhaimmistoa. Näin pitää ollakin. Toisaalta on sitten esim. Jokerit, joka on osin pilannut alkukauttaan nurkkapatriotismillaan. Mitä muuta Harkimon ilmoitus "ulkomaalaisia ei hankita" muka käytännössä merkitsee kuin sitä, ettei isopalkkaisten suomalaispelaajien tarvitse jatkossakaan antaa kaikkeaan koska oma pelipaikka ei ole uhattuna?
perjantai, lokakuu 09, 2009
Kilpavarustelu kiihtyy
Jyp aloitti varustelukierteen hankkimalla riveihinsä takuuvarman pistelingon, Steve Kariyan. Ilves osti loukkaantuneen Pasi Määttäsen tilalle kanadalaisen Junior Lessardin. Viimeisimpänä uudesta hankinnasta tiedotti Oulun Kärpät, joka haali riveihinsä Venäjän maajoukkueeessakin esiintyneen Denis Shvidikin. Ihme on, jos sarjan pohjamutiin juuttunut Jokerit ei kohta tiedota jostakusta huippuvahvistuksesta. Mutta mitä tekee Espoon Blues? Onko mentaliteetti loppuun asti "näillä mennään"? Sarjasijoitus on yhä 14. ja (ilmoitettu) yleisömäärä viime ottelussa oli 3600.
lauantai, lokakuu 03, 2009
Tästä ei tule mitään
Tausta:
Espoon Blues teki viime kaudella(kin) huikean alijäämän. Sen jälkeen toimitusjohtaja Kivimäki ilmoitti että nyt on ryhdyttävä säästökuurille ja ensi hätään helpotusta haettiin ilmoittamalla että kaikki pelaajat ovat vapaita lähtemään minne ikinä haluavat ja kelpaavat. Toiveissa kai oli että kalleimmat pelaajat lähtisivät. Niin kuin kävikin - osittain. Ne lähtivät, jotka ratkaisevat pelejä Bluesille: Molemmat maalivahdit sekä Keller, Eaves, Laatikainen. Sen sijaan joukkueeseen jäi ylipalkattuja kehäraakkeja tyyliin Häppölä, Kokko ja Uhlbäck.
Oliko alijäämä muka joku yllätys seurajohdolle? Entä miten moisen ilmoituksen jälkeen kuviteltiin joukkueelle vielä saatavan sponsoreita tahi väkeä katsomoihin. Blues on tälle kaudellekin ilmoittanut yleisötavoitteekseen 4500 katsojaa per peli. Toivottavasti sen varaan ei ole kuitenkaan mitään budjetteja laadittu. Meinaan jos on, tulevat tappiot olemaan tällä kaudelle vielä viime kauttakin suuremmat.
Aivan kuin sitä pientä seurauskollista porukkaa ei olisi jo tarpeeksi koeteltu päätti seuran johto vaihtaa joukkueeseen jo kerrankin vakiintuneen logon pois - uuteen huonompaan. Ylipäätään näkee kaikesta tekemisestä, että Bluesin kannattajat ovat olleet seuran johdolle kuin pelkkää ilmaa.
Joukkue koottiin kauteen niistä keitä jäljelle oli jäänyt. Yksikään Bluesin kentällisistä ei vastaa enempää kuin keskiverto liigaseuran kolmoskenttää. Joukkueesta puuttuu kaikkea: puolustuksesta voimaa, hyökkäyksestä taitoa ja ahneutta tehdä maaleja. Bluesilla ei ole yhtään pelaajaa, jolta voisi odottaa sijoittumista edes 20:n parhaan pistemiehen joukkoon tällä kaudella.
Ja kuinkas sitten kävikään
Kausi on alkanut juuri niin kuin pahiten pelättävissä oli. Yleisömäärät romahtavat - siitäkin vähäisestä jota ne ovat viime kausina olleet. Nuori joukkue taistelee kyllä urhoollisesti mutta ei kestä kolmea erää rutinoituneempien vastustajien kyydissä. Turhautunut päävalmentaja raivoaa itsensä ulos ottelusta. Nuoret pelaajat tarvitsisivat kehittyäkseen kokeneita pelimiehiä rinnalleen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Blues taistelee tällä kaudella liigassa pysymisestä. Mestikseen putoaminen olisi urheilullinen katastrofi Espoolle ja tarkoittaisi todennäköisesti Bluesin loppua. Suurin kolaus se olisi Bluesin hienosti hoidetulle juniori- ja
naiskiekkoilulle. He eivät ansaitse Bluesin ajautumista konkurssiin.
Miten tästä eteenpäin
Seurajohdon on tunnustettava että nyt on menty pahasti metsään ja käännettävä kurssia. Toimitusjohtajalle on annettava kenkää On lähdettävä pelaajamarkkinoille ja hankittava vaikka velaksi ainakin yksi huippuluokan maalintekijä (esim. Ryan Keller) ja yksi laadukas pakki. Taloudellisesti on Bluesille suurin riski se, että mitään ei tehdä vaan jatketaan joukkueella jolla ei voida menestyä. Ottelujen katsojaluvut alkavat ennen pitkää ykkösellä.
Jos Blues olisi maakuntajoukkue, olisi tilanne aivan toinen. Paikallista elinkeinoelämää olisi helpompi saada jo velvollisuudentunteesta vedettyä mukaan pelastamaan oman kylän jengiä. Yleisökin hyväksyisi että nuorten kasvamiseen tarvitaan välikausia. Mutta Helsingin seudulla, jossa on jo kaksi joukkuetta jotka lähtevät jokaiseen kauteen ainoana tavoiteeenaan Suomen mestaruus, ei riitä millään tarpeeksi tukijoita joukkueelle, jolle urheilulliseksi tavoitteeksi riittää kymmenen sakkiin pääseminen. Ei se muuten riitä minullekaan. Seurajohdolla on kuukausi aikaa vetää johtopäätöksiä ja tehdä jotain radikaalia. Sen jälkeen taidan alkaa katsella pelejä Nordenskiöldinkadun suunnalla.
Espoon Blues teki viime kaudella(kin) huikean alijäämän. Sen jälkeen toimitusjohtaja Kivimäki ilmoitti että nyt on ryhdyttävä säästökuurille ja ensi hätään helpotusta haettiin ilmoittamalla että kaikki pelaajat ovat vapaita lähtemään minne ikinä haluavat ja kelpaavat. Toiveissa kai oli että kalleimmat pelaajat lähtisivät. Niin kuin kävikin - osittain. Ne lähtivät, jotka ratkaisevat pelejä Bluesille: Molemmat maalivahdit sekä Keller, Eaves, Laatikainen. Sen sijaan joukkueeseen jäi ylipalkattuja kehäraakkeja tyyliin Häppölä, Kokko ja Uhlbäck.
Oliko alijäämä muka joku yllätys seurajohdolle? Entä miten moisen ilmoituksen jälkeen kuviteltiin joukkueelle vielä saatavan sponsoreita tahi väkeä katsomoihin. Blues on tälle kaudellekin ilmoittanut yleisötavoitteekseen 4500 katsojaa per peli. Toivottavasti sen varaan ei ole kuitenkaan mitään budjetteja laadittu. Meinaan jos on, tulevat tappiot olemaan tällä kaudelle vielä viime kauttakin suuremmat.
Aivan kuin sitä pientä seurauskollista porukkaa ei olisi jo tarpeeksi koeteltu päätti seuran johto vaihtaa joukkueeseen jo kerrankin vakiintuneen logon pois - uuteen huonompaan. Ylipäätään näkee kaikesta tekemisestä, että Bluesin kannattajat ovat olleet seuran johdolle kuin pelkkää ilmaa.
Joukkue koottiin kauteen niistä keitä jäljelle oli jäänyt. Yksikään Bluesin kentällisistä ei vastaa enempää kuin keskiverto liigaseuran kolmoskenttää. Joukkueesta puuttuu kaikkea: puolustuksesta voimaa, hyökkäyksestä taitoa ja ahneutta tehdä maaleja. Bluesilla ei ole yhtään pelaajaa, jolta voisi odottaa sijoittumista edes 20:n parhaan pistemiehen joukkoon tällä kaudella.
Ja kuinkas sitten kävikään
Kausi on alkanut juuri niin kuin pahiten pelättävissä oli. Yleisömäärät romahtavat - siitäkin vähäisestä jota ne ovat viime kausina olleet. Nuori joukkue taistelee kyllä urhoollisesti mutta ei kestä kolmea erää rutinoituneempien vastustajien kyydissä. Turhautunut päävalmentaja raivoaa itsensä ulos ottelusta. Nuoret pelaajat tarvitsisivat kehittyäkseen kokeneita pelimiehiä rinnalleen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Blues taistelee tällä kaudella liigassa pysymisestä. Mestikseen putoaminen olisi urheilullinen katastrofi Espoolle ja tarkoittaisi todennäköisesti Bluesin loppua. Suurin kolaus se olisi Bluesin hienosti hoidetulle juniori- ja
naiskiekkoilulle. He eivät ansaitse Bluesin ajautumista konkurssiin.
Miten tästä eteenpäin
Seurajohdon on tunnustettava että nyt on menty pahasti metsään ja käännettävä kurssia. Toimitusjohtajalle on annettava kenkää On lähdettävä pelaajamarkkinoille ja hankittava vaikka velaksi ainakin yksi huippuluokan maalintekijä (esim. Ryan Keller) ja yksi laadukas pakki. Taloudellisesti on Bluesille suurin riski se, että mitään ei tehdä vaan jatketaan joukkueella jolla ei voida menestyä. Ottelujen katsojaluvut alkavat ennen pitkää ykkösellä.
Jos Blues olisi maakuntajoukkue, olisi tilanne aivan toinen. Paikallista elinkeinoelämää olisi helpompi saada jo velvollisuudentunteesta vedettyä mukaan pelastamaan oman kylän jengiä. Yleisökin hyväksyisi että nuorten kasvamiseen tarvitaan välikausia. Mutta Helsingin seudulla, jossa on jo kaksi joukkuetta jotka lähtevät jokaiseen kauteen ainoana tavoiteeenaan Suomen mestaruus, ei riitä millään tarpeeksi tukijoita joukkueelle, jolle urheilulliseksi tavoitteeksi riittää kymmenen sakkiin pääseminen. Ei se muuten riitä minullekaan. Seurajohdolla on kuukausi aikaa vetää johtopäätöksiä ja tehdä jotain radikaalia. Sen jälkeen taidan alkaa katsella pelejä Nordenskiöldinkadun suunnalla.
lauantai, syyskuu 19, 2009
Ne rakkaat vastustajat - eli risut ja ruusut kaikille SM-liigajoukkueille
Kiekkokauden alkuun tuli harrastetuksi Espoolaista itseruoskintaa. Pistetäänpä nyt kootut tuntemukset niistä muista liigajoukkueista. Ensin pohdin asettaa joukkueita järjestykseen jonkinlaisissa kategorioissa (esim. suosikit, neutraalit, inhokit), mutta sellainen ei tekisi kaikille oikeutta, varsinkin kun samoihin joukkueisiin kohdistuu taholtani sekä kunnioitusta että ärsytystä. Tässäpä siis aakkosjärjestyksessä Musta-Peten tuomiot Niille Muille:
HIFK – Ylpeä stadilainen. Ehkä liigan paras brändi. Rock-henkinen meininki ja fyysisen pelin perinne. Fanaattiset fanit, jotka ansaitsisivat menestyvämmän ja paremmin johdetun joukkueen. Nykyään kakkossuosikkini.
HPK - On (J.Jalosen aikana) osannut hankkia halvalla hyvää. Taitavat tsekit ja hyökkävä pelityyli. Iloitsin vilpittämästi kun vuonna 2006 ottivat kultaa ja karistivat ikuisen pronssijoukkueen viitan. Jalosen lähdettyä hiipunut keskitason joukkueeksi joka ei herätä juuri tuntemuksia.
ILVES – Entinen suosikkijoukkueeni. Ipasta tulevat mieleen Raimo Helminen, Jukka Tammi, Jyrki Lumme ja Timo Peltomaa. Mutta mitä mielikuvia herättää nykyinen, Raipen jälkeinen Ilves? Eipä juuri mitään.
JOKERIT – Mitäpä tästä sanomaan? Harkimon ostojoukkue, mielikuva että fanit keskimääräistä enemmän teinejä ja keskimääräistä huonommin käyttäytyviä. Ehdottomasti inhokki numero 1, mutta toisaalta: mitä olisi liiga ilman Jokereita, siitä saatujen voittojen ja sen alisuorittamisen aiheuttamaa mielihyvää?
JYP – Olin iloinen, kun viime vuonna saatiin uusi Suomen mestari. Siitäkin huolimatta aika väritön joukkue, joka pelaa tosi pienessä hallissa. Niin, ja rumpuryhmä. Missä tahansa pelaa JYP, siellä soi armoton pärinä: rankkankaliali rallallei, rankkankkaliali rallallei! Työkaverini joukkue.
KALPA – Hetkessä heittopussista mestarisuosikisi. Respectiä Kapaselle ja kumppaneille. Sympaattinen porukka. Kunnioitettava määrä (äänekkäitä) faneja vieraspeleissäkin. Toisen työkaverini joukkue.
KÄRPÄT – Tämän joukkueen suhteen ovat tunteet heiluneet laidasta laitaan: 90-luvulla masensi kun eivät tuntuneet millään nousevan takaisin liigaan, 2000-luvulla on masentanut heidän ylivoima liigassa. Oulu kasvattaa hirveästi pelaajia eri joukkueisiin, mutta on itse nykyään jo aika pikälle ostojoukkue. Oma erityinen lukunsa ovat Kärppäfanit jotka herättävät sekä kunnioitusta (niitä on paljon, niitä on kaikkialla, ne ovat äänekkäitä) että ärsytystä (mestaruuksien jälkeen noussut itseriittoisuus, urpoilu paidattomine äijineen sekä Maammelaulun raiskauksineen).
LUKKO – Taloudellisesti suurseura, mutta pelillisesti pikkuseura. Kertonee jotain sikäläisestä osaamisesta. Esittää ajoittain loisteliaita otteita (mm. ottamalla murskavoiton Jokereista) mutta hyytyy aina kauden lopussa. Rauma on muuten ainoa SM-liigapaikkakunta, jossa en ole koskaan käynyt.
PELICANS – joukkueesta joka henkilöityy Pasi Nurmiseen ja Marko Jantuseen ei vain voi olla pitämättä. Etelä-Suomen duunarijengi, lahtelaista äijämentaliteettia. Pelicansin vieraspelifanien määrä viime kevään puolivälieräsarjassa teki vaikutuksen.
SAIPA – Ei mitään fiiliksiä, Saipa on varmaan viimeinen joukkue jonka peliä vääntäytyisin katsomaan. Saipalle tuntuu urheilulliseksi tavoitteeksi riittävän se, että saavat olla mukana SM-liigassa. Jo senkin vuoksi joutaisivat välillä pois sieltä.
TAPPARA – Kahvakiekon pioneeri. Kun aloin seurata kiekkoa joskus 80-luvulla, noin kymmenen ikäisenä, oli Tappara inhokkini, koska dominoi sarjaa. Kaukana ovat ne ajat, eikä tämän päivän Tappara mieltä liikuta. Haloo Tampere: Mitä siellä oikein puuhataan? koettakaa herättää kiekkoseuranne apatiasta!
TPS – Hunajata hunajata, Jortikka, Kiprusofit ja Koivut. Entinen kakkosinhokkini, silloin suuruutensa päivinä. Viime vuosina turkulaisten meno on lähinnä säälittänyt. Jotain tuntuu liigasta puuttuvan, kun TPS konttaa. Siksipä aivan vilpittömästi toivon, että ”Musta Surma” onnistuisi tekemään paluun huipulle.
ÄSSÄT – Hengeltään lähellä IFK:ta, eikä liene sattumaa että moni pelaaja- ja valmentaja-legenda on tehnyt uraa molemmissa seuroissa. Vanhaa kunnon Pataa pilkahtelee yhä ajoittain, vuonna 2006 jopa finaalipaikkaan asti, mutta nykyään useimmiten liigan kehnoimpia kaikilla osa-alueilla, eikä vähiten faniensa käytöksen puolesta.
maanantai, syyskuu 14, 2009
Torstai on toivoa täynnä
Tämän viikon torstaina kohtaavat Jyp ja Blues, viime kauden ykkönen ja nelonen. Kaksisesti ei ole kummankaan kausi startannut. Keskinäisen ottelun häviäjä kasvattaa tappioputkensa kolmeen otteluun. Siinä alkaa jo se kuuluisa apina istahtaa olkapäälle.
Jyppiä ja Bluesia yhdistää se, että molemmat menettivät viime kauden jälkeen parhaat pistenikkarinsa (Jyp Jarkko Immosen, Blues Ryan Kellerin ja Ben Eavesin)eivätkä ne ole edes yrittäneet paikata aukkoa. Tulokset ovat tähän mennessä olleet sen mukaisia: maalinteko tökkii. Olin katsomassa lauantaina Blues-Kärpät -peliä, jonka lopputulos olisi voinut pelin hallinnan perusteella olla selväkin Bluesin voitto. Vaan muutama virhe puolustuspäässä ja kaamea tehottomuus hyökkäyspäässä tuottikin niukan tappion. Jyp puolestaan on kahdessa pelaamassaan ottelussa saanut tehtyä yhden vaivaisen maalin.
Siinä lähtökohtia 17.9 otteluun, jonka jälkeen toinen joukkue hengittää vähän vapaammin, toisella taas maila puristaa entistä pahemmin.
Parhaiten liikkeelle vaikuttaisivat lähteneen Pelicans ja Ilves joiden materiaali vaikuttaa yllättävänkin leveältä, jos vain pystyvät välttymään avainpelaajien loukkaantumisilta.
Jyppiä ja Bluesia yhdistää se, että molemmat menettivät viime kauden jälkeen parhaat pistenikkarinsa (Jyp Jarkko Immosen, Blues Ryan Kellerin ja Ben Eavesin)eivätkä ne ole edes yrittäneet paikata aukkoa. Tulokset ovat tähän mennessä olleet sen mukaisia: maalinteko tökkii. Olin katsomassa lauantaina Blues-Kärpät -peliä, jonka lopputulos olisi voinut pelin hallinnan perusteella olla selväkin Bluesin voitto. Vaan muutama virhe puolustuspäässä ja kaamea tehottomuus hyökkäyspäässä tuottikin niukan tappion. Jyp puolestaan on kahdessa pelaamassaan ottelussa saanut tehtyä yhden vaivaisen maalin.
Siinä lähtökohtia 17.9 otteluun, jonka jälkeen toinen joukkue hengittää vähän vapaammin, toisella taas maila puristaa entistä pahemmin.
Parhaiten liikkeelle vaikuttaisivat lähteneen Pelicans ja Ilves joiden materiaali vaikuttaa yllättävänkin leveältä, jos vain pystyvät välttymään avainpelaajien loukkaantumisilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
